Etusivu
Historia
Uutiset
Kalapaikat
Kalastusuutuudet
Stadionki
Kalamaraton
Kalalajit
Kuva-arkisto
Vuoden valinnat
Taimentiimi
Kalenteri
Hallitus
Keskusteluforum
Linkit
Palaute




Change language:
|
Kalastusuutuudet - Kirjat
Taattua Tuiskusta 20:13 - 12.3.2008
 Jari Tuiskunen lienee Suomen tunnetuin kalastustoimittaja. Siksi saattaakin tuntua hiukan yllättävältä, että hän on kirjoittanut vasta nyt ensimmäisen
kokonaan omaa käsialaa olevan kalastuskirjansa, aiheena pilkkiminen. Itse materiaali on kylläkin tuttua Tuiskusta – asiantuntevaa, lennokasta kirjoittamista ja korkeatasoisia valokuvia.
Kalastustoimittaja Jari Tuiskusella on vuosien varrella kertynyt liki loputtomasti materiaalia kaikenlaisesta urheilukalastuksesta – onhan se paitsi hänen ammattinsa, myös intohimonsa. Kymmenien vuosien jälkeenkään miestä ei tarvitse hoputella aamuvarhaisella kalalle, vaan tilanne onenimmäkseen päinvastainen – Tuisku jo vauhdittaa toisia aamuotille.
Vuosikaudet Tuiskunen on ollut ERÄ-lehden toimittaja, joka on kolunnut kalapaikkoja, testannut uutuusvieheitä ja –välineitä, opetellut uutta ja ennen muuta opettanut uutta kirjoituksillaan. Kun päälle lisätään vielä erinomainen valokuvaamisen taito, niin alkaa olla aihetta puhua jo alansa suomalaisesta legendasta.
Tuiskunen on kirjoitellut ja kuvannut tätä aiemmin useisiinkin kalastuskirjoihin, mutta täysin omaa teosta saatiin odottaa vuoteen 2008. Aihe on Tuiskulle itselleen läheinen. Pilkille –teos (Otava 2008) kertoo aiheesta kaiken olennaisen. Se sopii aloittelevan harrastelijan käteen siinä missä vähän kokeneemmankin konkarin. Teos purkaa pilkkimisen kaikki muodot ahvenesta raudun kautta mateeseen. Ja toisin päin – kaikkina vuodenaikoina.
Vuodenaikojen erilaisia pilkkimismahdollisuuksia lieneekin syytä korostaa aikana, jolloin eteläisessä Suomessa pääsee tammikuussakin veneellä kalaan. Ohjeet oman pilkin tekemiseen ja pilkkisaaliin käsittelyyn täydentävät kirjaa hyvin.
Tuiskunen myös viisaasti aloittaa pilkkijän turvallisuudesta. Sitä seikkaa on hyvä korostaa oikeastaan riippumatta siitä, millaisesta talvesta on kysymys. Jäät kuitenkin tulevat alussa ja lähtevät lopussa.
JUKKA HALONEN, MTV3
|
Viimeisimmät uutisotsikot - Simojoessa lohenpoikasia kohtuuhyvin
- Seitsemänsissä Longinojan talkoissa rikottiin ennätyksiä
- Suomen kalojen lempinimet Maretariumissa
- Longinojan kunnostukset tuottaneet tulosta
Viimeisimmät kalastusuutuudet - Viiksi Kuusamon uutuus 2008
- Taattua Tuiskusta
- Kala-Harrin reissujuttuja
- Virtaviivainen tasuri Kuusamolta
Viimeisimmät kuvat - Lokan kiloinen
- Taimen vapautumassa Kapeenkoskella
- Taimen taipuu Ruunaalla perhokalastajalle.
- Tenon kojamo
|